Vehmersalmi Vehmersalmi

Upea vesistökaupunginosa
 

Vehmersalmen kaunis luonto on inspiroinut myös useita taiteilijoita. Akseli Gallen-Kallela maalasi kuuluisan taulunsa Sammon taonta Vehmersalmella kesällä 1893. Vehmersalmella ovat kesiään viettäneet myös useat muut taiteilijat.

Kuva: Vicente Serra
Kuva: Vicente Serra

Vehmersalmen kuntakeskus sijaitsee 50 km päässä Kuopion keskustasta. Vehmersalmen alueesta on vettä yli kolmasosa, noin 200 m² ja rantaviivaa yhteensä 890 km. Vapaa-ajan asuntoja Vehmersalmella on yli 1 500 ja kaikki ranta-alueet on kaavoitettu. Runsaiden vesistöjen ansiosta olosuhteet vesistömatkailulle ja luonnonläheiselle vapaa-ajan vietolle ovat erinomaiset. Nykyisin entistä useammat mökkiläiset asuvatkin jo ison osan vuodesta paikkakunnalla.

Asukkaita Vehmersalmella on 1971 (v. 2013). Maa- ja metsätalouden osuus kaikista työpaikoista on pudonnut n. 20 %:een ja erilaisten palvelujen osuus työpaikoista on lisääntynyt.

Taajama-alue on rakennettu väljästi ja rakennuskanta on lähes yksinomaan pientaloasuntoja (OK- ja RT-asuntoja). Vapaita asuntotontteja on kuntakeskuksessa tarjolla mm. Syvähiekan ja Marja-ahon asuntoalueilla.

Vehmersalmeen kuuluvat seuraavat kylät: Kirkonkylä, Rytökylä-Salmenranta, Puutosmäki, Räsälä, Miettilä, Enonlahti, Mustinlahti, Litmaniemi, Kohma, Kirnumäki, Haukijoki-Ritoniemi ja Roikka. Yhdistystoiminta on Vehmersalmella vilkasta. Eri toimialueilla toimivia yhdistyksiä on yli 30 ja esimerkiksi kylätoimikuntaverkosto kattaa koko kunnan alueen.

Palvelut
 

Vehmersalmen koulu, jossa on myös esiopetus, Poijun päiväkoti, kirjasto, nuorisotalo Majakka sekä kansalaisopiston toimintaa.

Sisäliikuntatilat löytyvät koulun yhteydestä ja Majakalta. Lisäksi koulun yhteydessä on kuntosali. Ulkoliikuntapaikkoja ovat urheilukenttä, koulun lähiliikuntapaikka, jääkiekkokaukalo, tenniskenttä, uimaranta satamassa sekä valaistu kuntopolku / hiihtolatu.

Vehmersalmen terveysasemalla (kartta) ovat lääkärin ja omahoitajan vastaanotot, hammashoitola sekä äitiys- ja lastenneuvolat. Yhteispäivystys on KYSissä virka-ajan ulkopuolella.

Kotihoidon palvelut

Kuntakeskuksesta löytyvät mm. pankkipalvelut, asiamiesposti, Alkon tilauspalvelu, kaksi päivittäistavarakauppaa, apteekki, kaksi ravintolaa, huoltoasema, tilitoimisto, kaksi kukkakauppaa / hautaustoimistoa, kaksi parturi-kampaamoa sekä taksi. Kaupan erikoispalvelut noudetaan ensisijaisesti Kuopiosta.

Tutustu Vehmersalmen yritys- ja palveluhakemistoon

 


Näytä Maaseutukylät - Vehmersalmi suuremmalla kartalla

Ajankohtaista Ajankohtaista

Päivärannan perinteinen syyssuunnistus 27.9.2014

Päivärannan asukasyhdistys järjestää Päivärannan perinteisen syyssuunnistuksen lauantaina 27.9.2014 klo 10.00 - 13.00. Ohjelmassa on myös makkaranpaistoa ja kahvitarjoilua!

Asukas- ja kyläyhdistysten syystapaaminen 1.10. Maaningalla

Kuopion kaupunki järjestää kaksi kertaa vuodessa asukas- ja kyläyhdistysten toimijoille info- ja verkottumistilaisuuden. Tämän syksyn tapaaminen järjestetään ajankohtaisesti Maaningalla 1.10. klo...

Kuopion asukastupa- ja kylätalotoiminnan kehittämissuunnitelma

Kuopion asukatupa- ja kylätalotoiminnan kehittämissuunnitelma valmistui keväällä ja hyväksyttiin Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa kesäkuussa 2014.

Asukas- ja kyläyhdistysten kevättapaaminen 8.4.2014

Kuopion alueen asukas- ja kyläyhdistysten kevättapaaminen järjestetään tiistaina 8.4.2014 valtuusto-virastotalolla (Suokatu 42) valtuustosalissa. Tapaamisen muistio löytyy nyt täältä.