Rautaniemi Rautaniemi

Kaupungin nuorinta väestöä omakotitaloalueella

Rautaniemi on viime vuosina ollut Kuopion pientalorakentamisen pääalue. Ylivoimaisesti suurin osa alueelle valmistuneista taloista on omakotitaloja, mutta alueelle on rakennettu myös jonkin verran rivitaloja. Rautaniemen väestö on Kuopion kaupunkialueista nuorinta, asukkaiden keski-iän ollessa 28 vuotta. Alueelle sijoittuvat lapsiperheet ovat suuria ja lasten määrä alueella lisääntyy vuosittain voimakkaasti.

Rautaniemen alueella on joitain omia palveluita. Tällä hetkellä alueella toimii ala-aste, kaksi päiväkotia, kauppa, kioski ja kampaamo. Rautaniemen asukkaat hakevat palvelunsa viereisiltä asuinalueilta, kuten Petoselta, Kolmisopelta, Lehtoniemestä tai Haapaniemi−keskusta-alueelta.

Liikuntamahdollisuudet alueella ovat erinomaiset luonnon läheisyyden ansiosta. Alueella on runsaasti lenkkipolkuja sekä osittain valaistuja latuja talvisaikaan. Peikkometsän monipuolinen lähiliikuntapuisto valmistui Rautaniemeen kesällä 2008. Rautaniemen alueella on myös ratsastustalli. Alueen asukkaat hakevat liikuntapalveluita erityisesti läheisestä Lippumäen liikuntakeskuksesta, joka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia niin sisä- kuin ulkoliikuntaan.

Tällä hetkellä Rautaniemessä asuu yli 3700 asukasta ja väestön ennustetaan lisääntyvän usealla sadalla asukkaalla vuoteen 2015 mennessä, ollen silloin noin 4500 asukasta. Rautaniemen ja Savolanniemen yhdistävän Pölläkänlahden sillan rakentaminen aloitetaan vuonna 2012.

 


Näytä Kaupunginosat - Rautaniemi suuremmalla kartalla