Puijonlaakso Puijonlaakso

Monipuolinen asuntoalue keskustan läheisyydessä

Puijonlaakso sijaitsee Puijon virkistysalueen länsipuolella, noin 2−3 kilometrin päässä Kuopion kuulusta kauppatorista. Alue on rakennettu pääosin 1960−1970-luvuilla ja alueen asuntokanta koostuu valtaosaltaan kerrostaloista. Alueelta on hyvät yhteydet joka suuntaan. Ydinkeskusta on kävely- ja pyöräilyetäisyydellä ja useamman kerran tunnissa kulkevat bussit vievät helposti keskustaan ja muihin kaupunginosiin.

Puijonlaaksossa on monipuolinen kauppakeskus ja alueen palveluvarustus on erittäin hyvä. Omalla alueella on lääkäripalvelut, apteekki, päiväkoteja, nuorisotiloja, ala-asteen koulu, kirjasto, kauppoja, hotelli, pankki ja pankkiautomaatteja, pizzerioita, kampaamoja, eläinlääkäriasema sekä Kuopion matkailu- ja ravitsemisalan oppilaitos Savonia. Puijonlaaksossa on runsaasti palvelualan työpaikkoja. Omaa kaupunginosaa palvelevien työpaikkojen lisäksi alueella on ns. ylialueellisia työpaikkoja kuten Kuopion yliopistollinen sairaala ja osa Kuopion yliopiston laitoksista.

Liikuntamahdollisuudet Puijonlaaksossa ovat erinomaiset. Lenkkeilypolkuja, latuja ja opastettuja luontopolkuja löytyy Puijolta paljon. Useisiin väestönsuojiin on tehty harjoitussaleja voimailulajeille ja nyrkkeilylle. Alueella on myös Sammakkolammen lähikalastusalue ja uimaranta. Savisaaren ratsastuskeskus sijaitsee aivan Puijonlaakson vieressä. Unohtaa ei sovi myöskään Puijon hiihtostadionia ja mäkihyppyrinnettä, jossa järjestetään vuosittain mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Myös läheinen Antikkalan laskettelurinne, Antikkalan mäellä sijaitseva golf-kenttä sekä upouusi Puijon pesäpallostadion monipuolistavat Puijonlaakson liikunta- ja urheilutarjontaa. Alueen reunalla sijaitseva Kuopio-halli tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluja mm. yleisurheilusta kuntosaliin sekä kiipeilyyn. Kuopio-hallin vieressä sijaitsevat myös uima-, keila- ja jäähallit.

Asukkaita rauhallisessa Puijonlaaksossa on lähes 6400. Asukkaiden keski-ikä on 43 vuotta. Alueen väestörakenne on hyvin monipuolinen, sillä alueella asuu varsin paljon työssäkäyviä, ikääntyneitä sekä nuoria opiskelijoita yliopiston läheisyyden vuoksi. Lapsiperheiden osuus väestöstä on keskimääräistä pienempi. Puijonlaaksoon on luvassa uutta täydennysrakentamista vuodesta 2013 alkaen, mikä tuo alueelle jopa 500 uutta asuntoa. Alueelle rakennetaan pääosin kerrostaloja, mutta myös muutamia rivitalokohteita.

 


Näytä Kaupunginosat - Puijonlaakso suuremmalla kartalla